Menneisyyden jäljistä saattaa jollekin tulla ensimmäiseksi mieleen haavat, joita jokainen saa elämänsä varrella sieluunsa. Myöhäisteinillä nämä menneisyyden jäljet liittyvät siivoukseen. Myöhäisteini on siivousfriikki, ihan oikeasti. Ja se on kamalaa tällaisessa kokoonpanossa! Mainittakoon, että Teini ja Varhaisteini eivät ole siivousfriikkejä, mutta ottavat kyllä kaiken ilon irti siitä, että Myöhäisteini ei siedä sotkua ympärillään. Vähän Vanhemman Miehen siisteystasoa voitanee kuvata normaaliksi lapsiperheen siisteystason sietämiseksi ja Pikkukoululainen ja Uhmaikäinen eivät paljon välitä ja valita, kun kyse on siisteydestä. Mutta Myöhäisteini on täysin sietämätön tässä kohtaa!

Myöhäisteini ei lainkaan pidä ikkunanpesusta, mikä taas sotii sitä vastaan, että Myöhäisteini ei voi sietää maailman katsomista likaisien lasien läpi. Myöhäisteinillä on muuten silmälasitkin, niitä pestään monta kertaa päivässä. Ikkunoista meinasi tulla kriisi. Tai ei meinannut tulla, tulikin! Vähän Vanhempi Mies oli luvannut hoitaa ikkunoiden pesun. Kun mitään ei kuitenkaan odottelusta huolimatta tapahtunut, päätti Myöhäisteini tarttua toimeen. Oman mielenterveytensä vuoksi vain, noin niin kuin ensisijaisesti. Myöhäisteini pesi ensin vain joka toisen ikkunan, mutta viesti ei mennyt Vähän Vanhemmalle Miehelle perille. Lopulta Myöhäisteini alistui ja pesi kaikki talon ikkunat. Tosin vain sen vuoksi, että olisi itse sietänyt olla talossa paremmin. Mainittakoon, että Myöhäisteini kyttää naapureidenkin ikkunanpesut. Sekin kyllä lähinnä Myöhäisteinin oman mielenrauhan vuoksi. Jos joku muu on nimittäin jättänyt ikkunat vähän hunningolle, voi antaa itselleenkin vähän anteeksi tätä ikkunanpesun puutetta!

Myös Teini ja Varhaisteini ottivat Myöhäisteinin ikkunanpesuinnosta kaiken irti. Nuoret herrat makoilivat sängyillään, kun Myöhäisteini jynssäsi ja hinkkasi Teinin ja Varhaisteinin huoneiden ikkunoita puhtaaksi. Vähän Vanhempi Mies pysyi hyvän välimatkan päässä tästä operaatiosta perheriidan välttämiseksi. Fiksu ratkaisu, täytyy Myöhäisteinin tästä Vähän Vanhemman Miehen ratkaisusta todeta.

Parisuhteen siisteystason mittareista ykkönen on ehdottomasti wc:n siisteystaso. Kun Myöhäisteini pesee vessaa, niin se wc hajotetaan atomeiksi ja kaikki välit hinkataan. Kun Teini tai Varhaisteini – joiden vastuulla wc:n siivoukset siis yleensä ovat – tekee saman homman, niin se siivous on ehkä hieman pintapuolisempaa. Myöhäisteini kyllä ymmärtää tämän ja kihisee asiasta vain sisäisesti. Näin saattaa olla kaikille parasta. Kerrottakoon myös, että ensimmäinen kunnon siivoushomma, johon Myöhäisteini tämän perheen huushollissa tarttui, oli parketinpesu – ja muuten juuriharjalla. Kyllä tuli ainakin puhdasta! Tai ainakin pesuvesi oli mustaa.

Kuten arvata saattaa, Myöhäisteini on myös sekopäinen pyykinlajittelija. Pyykinlajittelussakin eri pyykkilaadut jaetaan likimain atomimolekyylien tasolle. Hienopyykit, neljänkympin vaaleat, värikkäät ja tummat sekä kuudenkympin vaaleat, värikkäät ja tummat. Lisäksi vielä ulkovaatteet ja mitä näitä erikoisempia nyt on. Lisäksi vielä liinavaatteet sekä muut taloustekstiilit, kuten siivousrätit ja verhot. Siis lajittelutapa, joka ei varmasti aukea kenellekään muulle, kuin Myöhäisteinille itselleen. Tällä hetkellä muuten pyykinpesukoneessa pyörii sekaisin kuudenkympinpesussa värikkäitä, vaaleita ja tummia. Myöhäisteinin sydän itkee verta, mutta vaatekaapit huutavat tyhjyyttään. Pakko ajoi tähän toimintaan, perustelee Myöhäisteini itselleen.

Siivotessa paljastuu monia menneisyyden jälkiä. On mahdollista, että yhtenä syynä Myöhäisteinin varhaisempien vaiheiden parisuhteiden päättymisiin on Myöhäisteinin siisteystaso ja marttyyrius kotitöiden suhteen. Koska Myöhäisteinin siisteystaso on normaali-ihmisen näkökulmasta sietämättömän korkea, on tämä ajanut kriisin partaalle useamman kerran ja tulee varmasti esiin myös Vähän Vanhemman Miehen kanssa. Mutta perusteellinen siivous paljastaa Myöhäisteinille sen, missä kohtaa siivouksessa aiemmin on hieman oiottu. Tai jos Myöhäisteiniltä kysytään, niin kaikessa hänen toimintatavastaan poikkeavassa on oiottu. Vaikka ihan hyvin sitä pystyy elämään vähän sotkuisemmassakin ympäristössä, ainakaan Pikkukoulainen ja Uhmis eivät valita. Myöskään Teini ja Varhaisteini eivät välitä, tai ainakaan valita, koska riskinä on joutua itse mopin varteen, jos valittaa.

Nyt tämä sietämättömän korkean siisteystason omaava Myöhäisteini siirtyy imurointihommiin. Sietämättömyydestä kertoo varmastikin se, että Vähän Vanhempi Mies, Teini, Varhaisteini ja Pikkukoululainen ovat tajunneet karata pois jaloista. Siisti koti, hukattu elämä!